27.02.2008
Uudet ulkomaiset huippuasiantuntijat Teknilliseen korkeakouluun ja Jyväskylän yliopistoon
Tekes päätti tänään rahoittaa kahden uuden ulkomaisen asiantuntijan tutkimusta vierailevien huippututkijoiden FiDiPro-rahoitusohjelmassa. Asiantuntijat sijoittuvat Teknilliseen korkeakouluun ja Jyväskylän yliopistoon. Hakijoita oli kaikkiaan 16.
"FiDiPro-ohjelmassa kansainväliset asiantuntijat arvioivat ehdokkaan osaamisen ja kyvykkyyden. Tutkijan tulee olla kansainvälisesti tunnustettu huippuosaaja. Myös projektin, johon suomalainen yliopisto FiDiPro-professorin työpanosta haluaa, on oltava haastava ja hyödyksi elinkeinoelämälle", teknologia-asiantuntija Erja Ämmälahti Tekesistä sanoo.
"Projektia arvioitaessa otetaan huomioon niin Tekesin painopisteet kuin muu innovaatioympäristömme kehitys, myös strategisen huippuosaamisen keskittymät. Tällä varmistetaan, että projekti tukee tutkimusympäristön vahvistumista", Ämmälahti kertoo.
Tietotekniikan sovelluksia tiedonlouhintaan ja apua yhteisinnovaatioiden hallintaan
Tekes päätti rahoittaa kahden uuden asiantuntijan tutkimusta FiDiPro-ohjelmassa. Suomalainen, uransa Austinin yliopistossa Yhdysvalloissa luonut professori Sirkka Järvenpää tulee Teknillisen korkeakoulun SimLab-tutkimusyksikköön. Israelilainen professori Amir Averbuch tulee Jyväskylän yliopiston Tietotekniikan laitokselle työskentelemään MIPCOM-projektiin.
Professori Sirkka Järvenpään vetämä Corinna-projekti syventää SimLab-tutkimusyksikön liiketoimintaverkkoihin ja niihin liittyvän informaatioteknologian hyväksikäyttämiseen liittyvää osaamista. Projektissa kehitetään integroitu virtuaalinen arvotila (VVS) -konsepti, joka edistää yritysten välisiin yhteis-innovaatioihin liittyvää osaamista. Lisäksi projektissa tutkitaan yhteisten innovaatioiden immateriaalioikeuksia. Tavoitteena on luoda uutta tieteellistä tietoa yritysten välisten innovaatioiden organisointiin ja hallintaan. Professori Järvenpää on virtuaaliorganisaatioiden ja tiimien toiminnan ja yhteistyön huippuosaaja.
Professori Amir Averbuchin johtamassa MIPCOM-projektissa kootaan tutkijaryhmä Jyväskylän yliopiston Tietotekniikan laitokselle. Tavoitteena on kehittää ja soveltaa teollisuuden käyttöön vakaita menetelmiä tiedonlouhintaan, moniulotteisen datan käsittelyyn ja tulosten visualisointiin. Projekti on suunniteltu viiden vuoden mittaiseksi.
Kaksi uutta hakua vuosittain
FiDiPro - Finland Distinguished Professor Programme on Tekesin ja Suomen Akatemian yhteinen rahoitusohjelma ulkomaisten tai pitkään ulkomailla toimineiden suomalaisten professoritasoisten huippututkijoiden rekrytoimiseksi määräajaksi Suomeen.
Tekesin FiDiPro-haut ovat avoinna kaksi kertaa vuodessa Tekesin julkisen tutkimuksen hakuaikataulujen mukaisesti. Rahoitusta voivat hakea suomalaiset yliopistot ja tutkimuslaitokset.
Ensimmäiset FiDiPro-professorit aloittivat työnsä vuoden 2007 alussa. Tähän mennessä Tekes on rahoittanut kaikkiaan 14 FiDiPro-professoria.
Lisätietoja
teknologia-asiantuntija Erja Ämmälahti
Tekes
puh. 050 5577 422
erja.ammalahti(at)tekes.fi
www.fidipro.fi
02.11.2011 | |
29.06.2011 | |
16.03.2011 | |
23.11.2010 | |
18.11.2010 | |
01.10.2010 | |
29.09.2010 | |
08.06.2010 | |
08.06.2010 | |
29.03.2010 | |
01.10.2009 | |
16.09.2009 | |
11.09.2009 | |
07.09.2009 | |
25.06.2009 | |
18.03.2009 | |
18.11.2008 | |
26.09.2008 | |
04.09.2008 | |
10.06.2008 | |
07.05.2008 | |
02.05.2008 | |
27.02.2008 | Uudet ulkomaiset huippuasiantuntijat Teknilliseen korkeakouluun ja Jyväskylän yliopistoon |
Tilaa FiDiPro-tietopaketti sähköpostiisi
Tietopaketissa kerrotaan tiiviisti FiDiPro-ohjelman tavoitteista, hakuohjeista ja rahoituksesta.



