Tutkimuksen lisäksi suomen kieli ja kulttuurikin kiinnostavat

Suomen kieli ja kulttuuri, suomalaisen tutkimuksen kansainvälistyminen ja EU:n tutkimuspolitiikka puhuttivat FiDiPro-verkottumisseminaarin osallistujia syyskuussa Helsingissä. Vuosittain järjestettävään seminaariin osallistui tänä vuonna yli 60 FiDiPro-ohjelmassa mukana olevaa tutkijaa ja ohjelmasta kiinnostunutta asiantuntijaa.

 

Paneelikeskusteluun osallistuivat FiDiPro-professori Elisabeth Couper-Kuhlen, Jouko Haapalahti Orion Diagnosticasta, Ari Pouttu Oulun yliopistosta, Ilkka Turunen Tutkimus- ja innovaationeuvostosta, Jussi Kivikoski Tekesistä ja Pirjo Hiidenmaa Suomen Akatemiasta.


FiDiPro-professorien kokemuksista tilaisuudessa kertoivat Bo Stråth Helsingin yliopistosta ja Adrian van Heiningen Aalto-yliopiston teknillisestä korkeakoulusta. Molemmat tulivat Suomeen ensimmäisten FiDiPro-professorien joukossa jo muutama vuosi sitten.  

Bo Stråth kiitteli puheenvuorossaan Helsingin yliopiston kansainvälistä ilmapiiriä ja korkeatasoisia yhteistyöryhmiä. "Yhteistyökumppanit ovat aivan kansainvälistä huippua", Stråth sanoi.

Stråth peräänkuulutti tutkimusyhteisöltä globaalimpaa ajattelutapaa ja irtiottoa pelkästään länsimaisesta ajattelutavasta. "Aasialainen ja afrikkalainen näkökulma pitäisi saada entistä paremmin mukaan tieteeseen. Omassa hankkeessamme maailman historian käsitteiden tutkimuksessa on mielestäni välttämätöntä ottaa mukaan myös muiden maanosien tutkijoiden näkökannat."

Stråth kritisoi EU:n tiedepolitiikkaa, jossa tutkimusaiheet nousevat agendalle poliittisin perustuin. Tutkimuksen vapaus ja tutkijoiden luovan ajattelun tukeminen myös tutkimusaiheiden määrittelyssä on hänestä välttämätöntä korkeatasoisen tutkimuksen tukemisessa. Myös byrokratiaa pitäisi tutkimusrahoituksessa olla nykyistä vähemmän.

Adrian van Heiningen piti tärkeänä suomalaiseen kulttuuriin ja kieleen tutustumista osana maahan kotiutumista. Suomen kielen opiskelu on tosin osoittautunut varsin haasteelliseksi. "Olen myös miettinyt, olisiko ratkaisu opiskella ruotsia." Muina tärkeinä asioina Suomeen asettumisen ja täällä viihtymisen kannalta van Heiningen pitää mukavaa tutkimusryhmää, omaa asuntoa ja polkupyörää, jolla Espoossa pääsee hyvin liikkumaan.

Van Heiningen pohti puheenvuorossaan myös sitä, miten FiDiPro-kaudella aloitetun tutkimuksen käy, kun professuurin rahoituskausi päättyy. "Tähän pitäisi kehittää ratkaisu niin, että tutkimusta pystyttäisiin jotenkin laitoksella  jatkamaan FidiPro-kauden päätyttyä".

Seminaariosallistujat ideoivat tilaisuudessa jatkuvuuden tukemiseksi myös erilaisia alumni-järjestelyjä, joilla voitaisiin jatkaa verkottumista tutkimuskausien jälkeen. Professorit  ilmaisivat myös kiinnostuksensa opiskella suomen kieltä ja päästä sitä kautta syvällisemmin kiinni maan kulttuurin. Aikapula ja riittävän räätälöityjen ja intensiivisten kurssien saatavuus kuitenkin mietitytti.

Uutta tieteidenvälistä tutkimusta

Seminaarin päättäneessä paneelikeskustelussa pohdittiin FiDiPro-ohjelman merkitystä suomalaisen tutkimusjärjestelmän kansainvälistäjänä.  Ari Pouttu Oulun yliopistosta sanoi, että FiDiPro-professorien ansiosta on saatu Suomeen uusien tutkimuksenalojen tutkimusta ja uudenlaista tieteidenvälistä tutkimusta.

Ilkka Turunen Tutkimus- ja innovaationeuvostosta korosti, että kansainvälisyys ja tutkimuksen laatu ovat tiiviisti yhteydessä  toisiinsa. "Jotta saamme Suomeen nykyistä enemmän ulkomaisia tutkijoita on meidän kiinnitettävä erityistä huomiota käytännön asioihin. Puolison työ, lasten koulutus, kieli ja muut kulttuuriset ja sosiaaliset kysymykset ovat tässä yhteydessä tärkeitä."

Tulosta uutinen

Tilaa RSS
24.04.2012
07.03.2012
16.02.2012
02.11.2011
29.06.2011
16.03.2011
23.11.2010
18.11.2010
01.10.2010
29.09.2010
Tutkimuksen lisäksi suomen kieli ja kulttuurikin kiinnostavat
08.06.2010
08.06.2010
29.03.2010
01.10.2009
16.09.2009
11.09.2009
07.09.2009
25.06.2009
18.03.2009
18.11.2008
26.09.2008
04.09.2008
10.06.2008
07.05.2008
02.05.2008
27.02.2008
 
 
 
 

Tilaa FiDiPro-tietopaketti sähköpostiisi

Tietopaketissa kerrotaan tiiviisti FiDiPro-ohjelman tavoitteista, hakuohjeista ja rahoituksesta.

Kiitos! Tietopaketti lähtee sinulle pikimiten.