Kansainväliset tutkijalahjakkuudet kiinnostuivat FiDiPro-ohjelmasta

Tekes on valinnut FiDiPro, Finland Distinguished Professor -ohjelmaan viisi uutta kansainvälistä tutkimusprojektia, jotka tuovat suomalaisiin yliopistoihin arvostettuja tutkijoita Kiinasta, Chilestä, Yhdysvalloista ja Kanadasta.

Tulevat FiDiPro-tutkimusprojektit rekrytoivat Suomeen kolme nuorta lahjakasta tutkijaa FiDiPro Fellow -tutkijoiksi sekä kaksi kansainvälisesti arvostettua professoria FiDiPro-professoreiksi. Tutkijat tulevat työskentelemään Aalto-yliopistoon, Lappeenrannan teknilliseen yliopistoon, Oulun yliopistoon ja Ilmatieteen laitokselle.

"Nuorille lupaaville tutkijoilla tarkoitettu FiDiPro Fellow on kasvattanut suosiotaan. Toivomme, että ohjelman avulla suomalaisten ja kansainvälisten huippututkimusryhmien välille syntyy entistää tiiviimpää ja pitkäjänteisempää yhteistyötä”, sanoo Tekesin pääjohtaja Veli-Pekka Saarnivaara.

Tutkimusprojekteissa tullaan kehittämään muun muassa kudosteknologiaa, ympäristön mittaus- ja monitorointijärjestelmiä, jokapaikan tietotekniikkaa kaupunkeihin, energiatehokkaita tuuliturbiiniratkaisuja sekä tutkimaan teräskappaleiden väsymisilmiöitä.

"Uudet FiDiPro-projektit tukevat Tekesin strategisia painopisteitä ja on hienoa, että niissä tehdään yhteistyötä myös strategisten huippuosaamisen keskittymien kanssa", sanoo teknologiajohtaja Mika Aalto.

Tähän mennessä Tekes on rahoittanut 33 FiDiPro-projektia, joiden puitteissa Suomeen on tullut tai on tulossa 26 FiDiPro-professoria ja 7 FiDiPro Fellow'ta. Tutkimusprojekteja on erityisesti tieto- ja viestintäalalla sekä bio- ja materiaaliteknologian tutkimuksessa. Tulevaisuudessa Tekesin strategisista painopisteistä esimerkiksi liiketoimintaosaamisen ja palveluosaamisen kehittäminen tarjoaisivat hyviä mahdollisuuksia kansainväliseen yhteistyöhön FiDiPro-ohjelman puitteissa.

FiDiPro - Finland Distinguished Professor Programme on Suomen Akatemian ja Tekesin yhteinen rahoitusohjelma, joka tarjoaa suomalaisille yliopistoille ja tutkimuslaitoksille mahdollisuuden palkata ulkomaisia tai pitkään ulkomailla toimineita suomalaisia huippututkijoita määräajaksi Suomeen.

Lisätietoa

Teknologia-asiantuntija
Hanna Rantala
Puh. 010 60 55797
hanna.rantala(at)tekes.fi

Teknologiajohtaja
Mika Aalto
Puh. 010 605 5886
mika.aalto(at)tekes.fi

www.fidipro.fi

* * *

Kuvaukset uusista FiDiPro-projekteista

FiDiPro-professori Venkatachalam Chandrasekar, Colorado State University, USA
Professori Chandrasekar on tutkinut kaukokartoitusmenetelmiä yli 28 vuotta Colorado State-yliopistossa. Hän toimii myös National Science Foundationin "Engineering Research Center for Collaborative Adaptive Sensing of Atmosphere" tutkimuskeskuksen apulais- ja tutkimusjohtajana. Tutkimuskeskus kehittää ja testaa uusia ympäristön mittaus- ja monitorointimenetelmiä. Professori Chandrasekar on saanut lukuisia tunnustuksia työstään polarimetristen säätutkien parissa.
Tutkimusprojekti: Development of novel ground and space based environmental remote sensing systems and technologies
Projektin tavoitteina on kehittää uusia maanpinnalta ja avaruudesta mittauksia tekeviä ympäristönseurantamenetelmiä ja -teknologioita. Päätavoitteena on luoda Suomeen kansainvälisen tason tutkateknologian ja sovelluskehityksen osaamiskeskittymä.  Projekti tiivistää yliopistojen, tutkimuslaitosten ja yritysten yhteistyötä. Prof. Chandrasekar avulla suomalainen teollisuus ja tutkimus pääsevät osaksi laajempaa tutkimusympäristöä ja tietotaitoa.  Prof. Chandrasekarin FiDiPro-nimitys vahvistaa Helsingin yliopiston, Ilmatieteen laitoksen ja Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun tutkatekniikan osaamista ja säätutkasovellusten kehittämistä. Projekti ja hänen vierailunsa kansainvälistää suomalaista ympäristöteknologiateollisuutta ja tutkimusta. Hanke liittyy tiiviisti energia- ja ympäristöalan strategisen huippuosaamisen keskittymän CLEEN Oy:n ohjelma-alueeseen.
Prof. Chandrasekar tekee tutkimusta yhdessä Ilmatieteen laitoksen ja Helsingin yliopiston fysiikan laitoksen kanssa. Tutkimustyössä tehdään myös läheistä yhteistyötä Aalto-yliopiston teknillisen korkeakoulun radiotieteen laitoksen kanssa.
Suomalainen vastuutaho: Ilmatieteen laitos, tutkimusprofessori Jarkko Koskinen.

FiDiPro-professori Gregorz Glinka , University of Waterloo, Kanada
Prof. Glinka on tehnyt uraauurtavaa tutkimusta murtumismekanismien sovelluksista sekä eri komponenttien ja rakenteiden teknologiasovelluksista.
Tutkimusprojekti: A universal fatigue crack growth model for high strength steel
Projektissa keskitytään erityisesti hitsattujen teräskappaleiden väsymisilmiöihin. Väsymisilmiöt aiheuttavat jatkuvasti teollisuudelle sekä laitteiden ja kulkuneuvojen käyttäjille suuria taloudellisia menetyksiä. Siirryttäessä laite- ja kulkuneuvojen valmistuksessa keveisiin ja lujiin rakenteisiin korostuvat väsymisilmiöihin liittyvät riskit.  Analyyttiset ja numeeriset tutkimukset ovat välttämättömiä, jotta suurimman jännitys intensiteettikertoimen (Kmax) ja jännitysintensiteetin vaihteluvälin (Dk) alaista väsymisestä johtuvaa särönkasvua voidaan määrittää. Kaksiparametrista särönkasvumallia tullaan käyttämään kuormituksesta ja hitsauksen jäännösjännityksistä johtuvan särönkasvunopeuden määrittämisessä. Tarkoituksena on huomioida sekä tehollisen jännitysintensiteetin vaihteluväli että maksimi tehollinen jännitysintensiteettikerroin. Kyseinen lähestymistapa vaatii elastis-plastisen analyysin käyttöä särön kärjen läheisyyteen kohdistuvassa jännitysten ja venymien laskennassa ja myös hyvin epälineaariset sisäiset jännitykset huomioivassa jännitysintensiteetti kertoimien laskennassa. Teoreettisen perustan kehittäminen ja ehdotettujen menetelmien verifiointi ovat projektin keskeinen aihe. Hanke liittyy tiiviisti metallituotteet- ja koneenrakennusalan strategisen huippuosaamisen keskittymän Fimecc Oy:n "LIGHT - Light and efficient solutions" -ohjelmaan.
Suomalainen vastuutaho: Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu, Sovelletun mekaniikan laitos, professori Gary Marquis

FiDiPro Fellow Vassilis Kostakos, University of Madeira, Portugali
Vassilis Kostakos on apulaisprofessori Madeiran yliopiston Madeira Interactive Technologies - instituutissa ja dosentti Carnegie Mellon yliopistossa. Hänen joka paikan tietotekniikan tutkimuksensa tavoitteena on tehdä interaktiivisesta teknologiasta älykkäämpää, helpompaa ja turvallisempaa. Aiheina ovat uusien menetelmien kehittäminen kaupunkiliikenteeseen ja mobiliteetin mallintaminen kaupungin mittakaavassa.
Tutkimusprojekti: Urban Flows and Netwoks
Projektin tavoitteena on urbaanien virtojen ja verkostojen mallintaminen Oulun joka paikan tietoteknisen infrastruktuurin ja muiden tietolähteiden tuottamasta datasta. Tämä data kuvaa merkittävää osan Oulun jokapäiväisestä elämästä ja aktiviteeteista. Niiden yksi tärkeä ominaispiirre on mobiliteetti, josta on tullut yhä tärkeämpi tekijä tietoteknisen infrastruktuurin käytölle ja käyttäjien tarpeille. Tämä projekti tulee mallintamaan ja analysoimaan erilaisia Oulun kaupungin jokapäiväisen elämän virtoja ja verkostoja, ja kehittämään niiden avulla parempia palveluja eri sidosryhmille.
Suomalainen vastuutaho: Oulun yliopisto, Tietotekniikan laitos, Media Team Oulu -tutkimusryhmä, professori Timo Ojala

FiDiPro Fellow Dr. Juan Antonio Tapia-Ladino, University of Concepción, Chile   
Juan Antonio Tapia-Ladino tekee tutkimusta erityisesti sähkökäyttöjen ja kestomagneettien soveltamisen alueella. Hän on ollut perustamassa kotiyliopistoonsa Chilessä mm. sähkökoneiden testauslaboratoriota.
Tutkimusprojekti: LUT GSEEE FiDiPro Fellowship in Permanent magnet machines
Hankkeen tavoitteena on kehittää menetelmiä, joiden avulla pystytään mallintamaan ja simuloimaan erilaisia energian muuntoteknologioita eri sovelluksissa. Hankkeessa syvennetään suomalaista teollista ja akateemista osaamista sähkökäyttöjen alalla soveltaen erityisesti kestomagneettitekniikkaa uusiin energiatehokkaisiin ratkaisuihin tuuliturbiineissa, muussa hajautetussa sähköntuotannossa ja liikkuvissa sähkökäytöissä. Tutkimustulokset parantavat suomalaisen teollisuuden kykyä uudistua ja edetä uusille markkinoille uusia tuotteita kehittäen.
Erityisesti tuulivoima-alalla on tarvetta kehittää kestomagneettigeneraattorien tehotiheyttä. Vaikeinta tekniikkaa edustavat ns. suoravetogeneraattorit. Turbiinien tehon kasvaessa niiden pyörimisnopeudet laskevat ja sähkökoneen vääntömomentin pitää kasvaa. Vaatimukset johtavat epätavanomaisiin rakenteisiin ja vaatimuksiin kokonaan uudentyyppisistä ratkaisuista. Hanke liittyy tiiviisti energia- ja ympäristöalan strategisen huippuosaamisen keskittymän CLEEN Oy:n ohjelma-alueeseen.
Suomalainen vastuutaho: Lappeenrannan teknillinen yliopisto, Energiatekniikan laitos - sähkötekniikka, professori Juha Pyrhönen

FiDiPro Fellow Prof. Xiaohong Wang, Tsinghua University, Kiina
Prof. Wang tulee Tsinghuan yliopiston pikavalmistuslaboratoriosta, joka tarjoaa huippututkimukseen perustuvaa tietoa valmistusteknologioiden ja kudosmateriaalien kehittämisestä.
Tutkimusprojekti: Keinokudospikavalmistus - 3D-solutukirunkojen kehitys
Ainetta lisäävillä menetelmillä (AM) voidaan tuottaa kolmiuloitteisia, biomimeettisiä rakenteita, joiden hienorakennetta, koostumusta ja mekaanisia ominaisuuksia voidaan säädellä. Vasta AM-menetelmän avulla on voitu tehostaa kudosteknologian ja keinoelinvalmistuksen kehitystä kontrolloimalla rakenteen huokoskokoa, muotoa, orientaatiota ja huokosten välisiä yhdyskanavia tarkasti.  Hankkeen tavoitteina on kehittää AM-menetelmillä valmistetuissa solutukirungoissa (skaffoldit) tapahtuvalle 3-D soluviljelylle optimaaliset olosuhteet, ja valmistaa sellaisia skaffoldeja, joilla voitaisiin korvata puuttuvaa luuta, rustoa tai muuta kudosta. Tässä monitieteisessä, uuden keinokudospikavalmistuksen tutkimuksessa yhdistyy eri alojen osaamista, kuten mikrobiologia, biokemia, sovellusalueita edustavat lääketieteen erikoisalat, materiaal- ja AM-tutkimus, kompleksi laskenta ja 3D-kudosmallinnus. Tulokset hyödyttävät suomalaista tiedeyhteisöä ja teollisuutta tuomalla uutta tieteellistä tietoa keinokudospikavalmistuksesta ja sen optimaalisista olosuhteista kudosteknologiaan sekä suoraan sovellettavaa tietoa AM-menetelmien, 3D-mallinnuksen ja keinokudosmateriaalien valmistukseen. Tutkimusta tehdään tiiviissä yhteistyössä johtavien tutkimuslaitosten ja Tsinghuan yliopiston kanssa, varmistaen tutkimustulosten levittäminen tehokkaasti ja luoden perusta opiskelijoita ja tutkijoita houkuttelevalle tutkimusalueelle.Synergiaetua saadaan muiden Aalto-yliopiston teknillisen korkeakouluntutkimusryhmien kanssa verkottumisesta. BECSin ja POTEn lääketieteellisen kuvantamisen sekä biopolymeeritutkimuksen osaaminen täydentää Prof. Wangin tekemää tutkimusta.
Suomalainen vastuutaho: Aalto-yliopiston teknillinen korkeakoulu, BIT Tutkimuskeskus, johtaja Marja Toivonen

 

Tulosta uutinen

Tilaa RSS
02.11.2011
29.06.2011
16.03.2011
23.11.2010
18.11.2010
01.10.2010
29.09.2010
08.06.2010
08.06.2010
29.03.2010
Kansainväliset tutkijalahjakkuudet kiinnostuivat FiDiPro-ohjelmasta
01.10.2009
16.09.2009
11.09.2009
07.09.2009
25.06.2009
18.03.2009
18.11.2008
26.09.2008
04.09.2008
10.06.2008
07.05.2008
02.05.2008
27.02.2008
 
 
 
 

Tilaa FiDiPro-tietopaketti sähköpostiisi

Tietopaketissa kerrotaan tiiviisti FiDiPro-ohjelman tavoitteista, hakuohjeista ja rahoituksesta.

Kiitos! Tietopaketti lähtee sinulle pikimiten.