FiDiPro Fellow houkuttelee lahjakkaita tutkijoita Suomeen

Tekesin ja Suomen Akatemian yhteinen Finland Distinguished Professor -ohjelma laajenee. Suomalaiset yliopistot ja tutkimuslaitokset voivat tästä lähtien kutsua ohjelman avulla myös lupaavia tutkijalahjakkuuksia Suomeen. Tekes pilotoi uutta FiDiPro Fellow -rahoitusmuotoa helmikuun 2009 haussaan.

FiDiPro, Finland Distinguished Professor Programme, rahoittaa kansainvälisesti arvostettujen huippututkijoiden rekrytoimista suomalaisiin yliopistoihin ja tutkimuslaitoksiin. Tähän asti rahoituskriteerinä on ollut, että Suomeen tuleva asiantuntija on professoritasoa.

Uuden FiDiPro Fellow -rahoituksen tavoitteena on houkutella suomalaisiin tutkimusryhmiin uransa alkuvaiheessa olevia, lupaavia lahjakkuuksia.

Yliopistot ja tutkimuslaitokset voivat hakea FiDIPro Fellow -rahoitusta Tekesiltä

"Haluamme rakentaa tulevaisuuden menestystekijöitä. Nuoret tutkijat ovat liikkuvia ja valmiimpia asettumaan Suomeen pidemmäksikin aikaa", teknologia-asiantuntija Erja Ämmälahti Tekesistä sanoo.

"FiDiPro Fellow-ohjelmassa muodostuva yhteistyö voi jatkua vuosia projektin jälkeenkin."

FiDiPro Fellow on tarkoitettu post doc -vaiheen ylittäneille, kyvykkäille tutkijoille. Hakijana on aina suomalainen yliopisto tai tutkimuslaitos, joka ehdottaa Tekesille projektia, johon ulkomainen tutkija tulisi työskentelemään.

Suomen Akatemian haku on syksyllä 2009 ja hakuehdot ilmoitetaan syyskuussa 2009.

FiDiPro-rahoitus kannustaa kestävään yhteistyöhön

FiDiPro-rahoitus on määräaikaista. Rahoituskausi on 2-5 vuotta. Tekes on muuttanut omia FiDiPro-rahoituksensa ehtoja joustavammaksi. Tästä lähtien Suomessa tehtävä työpanos on oltava vähintään 4 kuukautta vuodessa, ja projektin aikana on työskenneltävä Suomessa yhteensä vähintään 12 kuukautta.

Tekes ja Suomen Akatemia valitsevat rahoitettavat FiDiPro-projektit omien hakumenettelyjensä ja kriteeriensä mukaisesti. Tekes soveltaa FiDiPro Fellow -rahoitusta vuoden 2009 ensimmäisessä julkisen tutkimuksen haussaan, joka umpeutuu 27. helmikuuta 2009.
 
Lisätietoa
Erja Ämmälahti
Puh. 010 60 55422
erja.ammalahti (at) tekes.fi

Tulosta uutinen

 
 

Tilaa FiDiPro-tietopaketti sähköpostiisi

Tietopaketissa kerrotaan tiiviisti FiDiPro-ohjelman tavoitteista, hakuohjeista ja rahoituksesta.

Kiitos! Tietopaketti lähtee sinulle pikimiten.